Nalle Karhun linturetki Vuonteelle ja Lapinjärvelle 7.4.14, Teddy Bear birdwatching

 

Hei täällä minä olen

Hohoo,  täällä minä olen Hohossa

Nalle Karhu kävi vihdoin kevään ensimmäisellä linturetkellä Vuonteella ja Lapinjärvellä Hohossa. Ilma oli aamupäivästä lähes pilvinen ja viileä,  mutta onneksi iltapäivällä jo aurinko näyttäytyi.  Aika vilpoista säätä näin keväällä on ja melkein lintutornissa sai palella. Lämpötila päivällä nousi ehkä noin +7 asteeseen, mutta pieni viima viilensi ilman tuntua.

Lintujen puolesta reissu oli aika hiljainen. Vuonteella sulassa virrassa näkyi muutamia laulujoutsenia, isokoskeloita, taveja ja jouhisorsia. Pellon puolella hyppeli jo useita töyhtöhyyppiä. Kiurun ääniä kuului ja keltasirkkukin lenteli lintutornin pajukossa. Kevään ensimmäinen västäräkki ilmaantui näkösälle. Tuulihaukka kaarteli peltojen yllä ja istahti rantakoivikkoon tähyilemään saalista. Pajunkissat kukkivat pääsiäistä odotellen.

Tornilla oli useampia käviöitä ja lintubongareita viileästä kevätsäästä huolimatta. Vuonteen kyläyhdistyksen kodassa oli hyvä paistaa retken makkarat ja juoda eväskahvit tuulelta suojassa.

Lapinjärjellä Nalle kävi ihan ensimmäistä kertaa. Lintujärvi oli suurelta osalta vielä jäässä.  Kaukana takalaidalla ruohikkojärven sulalla olikin sitten aikamoinen yllätys. Pienelle alalle oli sulloutunut noin 130 laulujoutsenta ja meteli oli sen mukainen. Joutsenten seasta bongattiin yksi punasotka. Hohon lintutorni on todella kauniilla paikalla peltoaukeaman takana Lapinjärven luononsuojelualueella ja iltapäivän lämmin aurinkoinen keli kruunasi retken. Tulentekopaikkaa täällä ei ole, mutta kahvit maistuivat uudehkossa lintutornissa tosi hyvälle. Tänne torniin Nalle Karhu tulee toistekkin eväsretkelle.

Tästä kuviin

 

Jätä kommentti