Aurinkoinen elokuun päivä sai Nalleperheen lähtemään päiväretkelle Siikanevalle Ruovedelle. Soidensuojelualue on pinta-alaltaan 9,5 km², perustettu 1988 ja
aluetta hoitaa metsähallitus.
Siikaneva on kaunis ja rauhallinen päiväretkikohde. Pääosin pitkostettu kierros esittelee alueen monipuolista luontoa ja kauniita maisemia. Laajat suokentät levittäytyvät kulkijan ympärille, kunnes aukeus vaihtuu välillä vanhan metsän saarekkeiden hämyiseen varjoiseen tunnelmaan. .
Siikaneva on Pirkanmaan laajin yhtenäinen suoalue. Se on samalla maakunnan tärkein soidensuojelualue, minkä lisäksi alue on arvokas linnustoltaan. Siikanevan keidas- ja aapasoilla on myös rooli tutkimus- ja opetuskohteena. Siikanevalla on valtion hallinnoivan soidensuojelualueen lisäksi yksityinen luonnonsuojelualue.
Polkukierroksen pituus oli 9,9 km. Juuri sopivan mittainen hitaasti kulkien ja valokuvaten. Lounashetken vietimme nautiskellen Jaarikanmaan laavulla näköaloja ihaillen. Uusi päiväretkikohde on nyt löytynyt ja tänne me todella tulemme uudelleen






